tag:blogger.com,1999:blog-37999176077942563992024-02-20T11:05:12.752+02:00Mies ilman lastaBlogin tarkoituksena on tuoda esille lapsettomuus-ongelma nuoren miehen näkökulmasta, ja tallentaa samalla itselleen asiat muistiin.
24-vuotiaan miehen harvemmin kuvitellaan haluavan lasta ja kärsivän lapsettomuudesta, satun kuitenkin olemaan juuri tälläinen tapaus. Epätoivoinen Bloggaajahttp://www.blogger.com/profile/11273374205518202419noreply@blogger.comBlogger7125tag:blogger.com,1999:blog-3799917607794256399.post-8266494857096467782015-12-21T12:41:00.003+02:002015-12-21T12:42:54.037+02:00Luku 7 | Miten paljon ehtii tapahtua vuodessa?Edellisestä kirjoituksesta on vuosi. Mikä on muuttunut? Odotamme kaksosia saapuvaksi keväällä 2016. Miten tähän on tultu, mitä raskautumiseen liittyviä vinkkejä antaisin vauva.fi-foorumin Lapsettomuus-palstalla?<br />
<div>
<br /></div>
<h4>
Älä stressaa</h4>
<div>
<br /></div>
<div>
Olette varmaan kaikki kuulleet monia kertoja lääkäreiden, hoitajien ja psykologien sanovan, ettei stressi auta lapsettomuussa alkuunkaan. Onko stressaamisen lopettaminen onnistunut? Viime kirjoituksen aikoihin, kärsin työuupumuksesta ja pitkän sairasloman aikana juttelin useita kertoja työterveyslääkärin ja psykologin kanssa. Ymmärsin siinä vaiheessa, ettei stressaamista voi vaan lopettaa, sen eteen pitää tehdä muutoksia.</div>
<div>
<br /></div>
<div>
Lopetin työt stressaavassa työpaikassa. Ryhdyin vakavasti suunnittelemaan ja osittain toteuttamaan valokuvaus-firman perustamista. Kesän aikana ryhdyin miettimään asioita, miten elämää voisi viedä eteenpäin, jos lapsia ei tulisi. Ajatuksissa oli niin moottoripyörää, kajakkia, matkailua ja valokuvausta. Kesän 2015 aikana rupesin olemaan lähes sujut asian kanssa, että ainakin pääsee rakkaan ihmisen kanssa melomaan, matkustamaan ja valokuvaamaan vaikka koko iän ajan, on yhteistä mielekästä tekemistä.</div>
<div>
<br /></div>
<h4>
<b>Keksi mahdoton tavoite lapsettomuuden hoidossa</b></h4>
<div>
<b><br /></b></div>
<div>
Jossain vaiheessa keskussairaalan lääkäri ilmaisi suunnitelman hoidoista. 3 kiertoa yhtä lääkettä, 3 kiertoa toista lääkettä, puolen vuoden jonotus ja keinohedelmöitys. Siinä vaiheessa kun vaimo stressasi kuukausittaista pettymystä, sanoin hänelle, että tavoitteemme on keinohedelmöitys, eikä siihen ole enää pitkä aika. Kaikki muu on vain matka kohti lopullista tavoitetta. Minustakin tuntui kuukausittain pahalta, mutta halusin olla järkevä, ensimmäistä kertaa lapsettomuus-ongelman aikana.</div>
<div>
<br /></div>
<h4>
<b>Älä lue foorumeita - kuuntele lääkäreitä</b></h4>
<div>
<b><br /></b></div>
<div>
Pylly ylös yhdynnän jälkeen, juo tiettyä mehua, syö tiettyjä aineksia... Kyllä te nämä tiedätte. Nyt kun vaimoni mahassa on elämää ymmärrän, ettei se nyt ollut kiinni siitä, etteikö pyllyä ois nosteltu, tai mehua juotu - ongelma oli jossain aivan muualla. Kaikki tilanteet ovat erilaisia, ja naiset yksilöitä... Loppujen lopuksi tuli todettua myös se, että miehissä on melko vähän potentiaalisia ongelman lähteitä, kun taas naisen kehossa on monta liikkuvaa osaa.</div>
<div>
<br /></div>
<div>
Kun näkee ultrakuvissa tyhjää, tai follikkeita, jotka eivät kuukausittain hedelmöity, ymmärtää, että keinot pitää löytää lääkärin, ei foorumin avulla.</div>
<div>
<br /></div>
<h4>
Onko vaikeudet takana?</h4>
<div>
<br /></div>
<div>
Monet pariskunnat pelkäävät mahdollista keskenmenoa, mutta pelkäävätkö lapsettomuudesta kärsineet enemmän? Minusta tuntuu, että pelkään keskimääräistä enemmän, kuin ympärilläni olevat raskautuneet pariskunnat. Pitää vaan toivoa, että pelko on turhaa, ja kesällä olen onnellinen lapsellinen isä, kahden lapsen isä.</div>
<div>
<br /></div>
<div>
Minun on tarkoitus jatkaa blogaamista - aiheen muuttuessa positiivisemmaksi, linkkaan sen sitten mahdollisesti joskus tänne.</div>
<div>
<br /></div>
<div>
Voimia kaikille, jotka taistelevat ongelman kanssa. Kuten olen foorumeita selatessannikin huomannut, voin vaan todeta, että kyllä kärsineetkin hyvin monessa tapauksessa lapsensa saavat.</div>
<div>
<br /></div>
<div>
<br /></div>
Epätoivoinen Bloggaajahttp://www.blogger.com/profile/11273374205518202419noreply@blogger.com1tag:blogger.com,1999:blog-3799917607794256399.post-13376204332810132702014-12-11T11:56:00.000+02:002014-12-11T16:46:43.299+02:00Luku 6 | Kausittainen toivon syttyminenJoulun lähestyessä sosiaalisessa mediassa ruvetaan enemmän keskittymään päivityksissä perheeseen, yhdessä vietettyyn aikaan, lahjoihin ja muuhun. Kun tätä tulee taas joka tuutista enemmän kuin tarpeeksi, ryhtyy taas miettimään lapsettomuutta enemmän - ehkä joku päivä minäkin annan joululahjan myös omalle lapselle, ja vietän joulua oman perheen kanssa.<br />
<br />
<h4>
Valoa tunnelin päässä vol. 54</h4>
<div>
<br /></div>
<div>
Sen lisäksi, että on katsellut joka paikassa söpöjä lapsikuvia, on muukin syy tälle toivon syttymiselle. Hoidoissa on vihdoin päästy johonkiin tilanteeseen. Aikataulu on selkiintynyt, ja tällä tahdilla olemme luultavasti ennen ensi joulua koeputkihedelmöityksen jonossa alkupäässä, tämä tietysti sillä riskillä, että emme vuodessa onnistu muilla keinoilla.</div>
<div>
<br /></div>
<div>
Nyt on siis mennyt puoli vuotta siitä, kun menimme kunnalliselle puolelle, neuvolan perhesuunnitelluun ilmoittamaan ongelmastamme. Puoli vuotta myöhemmin vaimolle on tehty munatorvien aukiolotutkimus ja annettu Clomifen-resepti käteen.</div>
<div>
<br /></div>
<div>
Munatorvien aukiolotutkimus on vaimolle tehty jo 2 vuotta sittenkin, mutta siitä jäi vain rahastuksen maku suuhun. Kaikki sanovat joka paikassa, että tuo tutkimus sattuu, ja pitää ottaa särkylääkettä - outoa oli se, että viimeksi ei vaimon mukaan sattunut yhtään, kun taas tällä kertaa aivan liikaa. Voisiko olla niin, että tällä kertaa jokin onnistui paremmin, ja sattui kuten piti?</div>
<div>
<br /></div>
<div>
<br /></div>
<h4>
Vieläkin kaikki hyvin - vauvaa ei vaan tule</h4>
<div>
<br /></div>
<div>
Munatorvet auki, ovulaatio normaali, kuukautiset normaalit, siemenneste hyvä - ei vikaa kummassakaan. Onneksi tällä kertaa kuitenkin kunnallisella puolella aloittavat jonkun tyyppiset hoidot, vaikka syytä ei löydykään. Clomifen on määrätty tehostamaan ovulaatiota, jos vaikka auttaisi, tätä ei kuulemma kuitenkaan testata kuin 3 kierron ajan. </div>
<div>
<br /></div>
<div>
Jos ei tämän jälkeen tapahdu muutoksia on tiedossa 3 kierron ajan inseminaatiota, mikä käytännössä tarkoittaa siemennesteestä hyvien siittiöiden kalastamisen ja ruiskuttamisen kohtuonteloon. Tätä tehostetaan myös jollain pistettävällä lääkkeellä. Kun mikään edellämainituista ei onnistu on tiedossa jono koeputkihedelmöitykseen, mikä ilmeisesti tehdään Helsingissä. </div>
<div>
<br /></div>
<div>
Jono on noin 6 kuukautta - onko se pitkä aika? Se ei tunnu pitkältä ajalta, kun tietää, että jotain on tapahtumassa ja asialle tehdään jotain. Odotus oli huomattavasti vaikeampaa ilman ulkopuolista ja neuvomista.</div>
<div>
<br /></div>
<h4>
Yksityinen vs. kunnallinen vol.83</h4>
<div>
<br /></div>
<div>
On syntynyt tavaksi vertailla eri vaiheissa hoitoja kunnallisen ja yksityisen hoidon välillä. Tällä hetkellä kuva on vahvistunut siihen suuntaaan, että jos alunperin oltaisiin menty heiluttamaan rahakimppua yksityisellä, olisi varmasti ollut lääkärillä enemmän mielenkiintoa hoitaa.</div>
<div>
<br /></div>
<div>
Tällä hetkellä sitä kimppua ei enää ole, ja positiivinen yllätys on se, että tälläkin tavalla tämä hoituu. Kysyessäni lääkäriltä hintaa koeputkihedelmöityksestä, hän kertoi sen olevan normaalin poliklinikkamaksun verran, ja Kela korvaa matkakuluja Helsinkiin hoitoihin. Tätä kun verrataan yli 1000 € hintalappuun yksityisellä on helpottavaa, ettei tarvitse olla miljonääri, että saisi lapsen. Ja mitäs sitten, kun se ei välttämättä ensimmäisellä kerralla onnistukaan?</div>
<div>
<br /></div>
<div>
On mahdollista, että julkisella puolella pitää osua oikealle hoitajalle tai lääkärille, että homma toimii, mutta en heittäisi sankoa kaivoon, jos ei ole varaa mennä yksityiselle ja maksaa tuhansia.</div>
Epätoivoinen Bloggaajahttp://www.blogger.com/profile/11273374205518202419noreply@blogger.com7tag:blogger.com,1999:blog-3799917607794256399.post-33759521315788046792014-11-18T21:29:00.000+02:002014-11-18T21:29:08.153+02:00Luku 5 | Pitkä byrokraattinen tunneliKolmen vuoden raja lähestyy uhkaavasti, ja vaikka asia on edellisen puolen vuoden aikana edennyt , tulosta ei ole, eikä enää kuukausittaista toivoa. On menty siihen, että odotetaan miten lääkäri ehdottaa asian ratkaisemista.<br />
<div>
<br /></div>
<h4 style="text-align: center;">
Epäbyrokraattinen yksityinen klinikka</h4>
<div>
<br /></div>
Kuten jo aikaisemmin olin kertonut, olemme käyneet nyt tutkimuksissa sekä yksityisellä, että julkisella puolella, juuri tässä järjestyksessä. Yksityisen puolen suurin ongelma oli palveluiden hinta. Tämän lisäksi kohdallemme osunut lääkäri aliarvoi ongelmamme ikämme perusteella. Yksityisen klinikan asiakaskuntana on varakasta <b>aikuis</b>väestöä, jotka tekevät kalliita hoitoja. Heidän rinnallaan vuodessa yli 200000 € ansaitsevaa lääkäriä mahdollisesti häiritsi köyhien nuorten turhat ajanvaraukset ja kysymykset, kun ei kuitenkaan oltaisi käytetty sillä hetkellä tuhansia euroja hoitoihin, vai oltaisiinko? No ei oltaisi, mutta nuorten murheiden aliarvoiminen tässä asiassa ottaa päähän.<br />
<br />
Vahvoja puolia yksityisellä on tietysti nopeasti tutkimuksiin ja hoitoihin pääsy, sekä tämän onnistuminen ilman välivaiheita - neuvolaa ja alueellista keskussairaalaa - hoitajaa ja lääkäriä - heti lääkärin puheille, vain lompakkosi itkee.<br />
<br />
<h4 style="text-align: center;">
Byrokratian hyvä esimerkki</h4>
<div>
<br /></div>
Joutuessamme maksamaan veroja tässä valtiossa käytämme eri vaiheissa elämäämme näitä maksamiamme veroja eri tavoin. Terveydenhoito on kuitenkin asia, johon joudumme turvautumaan koko elämän ajan ja sen toivoisi toimivan ensisijaisen hyvin. Jokainen on varmaan ensiavussa jollain asialla käynyt ja havainnut palveluiden toimivuuden, tai sitten toimimattomuuden. Lapsettomuuden hoitoa ei voi verrata auto-onnettomuuden jälkeiseen ensiapuun, mutta molemmissa on havaittavissa tätä hoitoalan tehottomuutta.<br />
<br />
Elokuussa 2014 kävimme perheneuvolan hoitajan puheilla, syyskuusssa perheneuvolan lääkärin puheilla ja nyt marraskuun puolessa välissä kävimme keskussairaalan lääkärin luona. Ensimmäisen kuukauden aikana saimme tietää sen, että meissä on kaikki hyvin, pitää tutkia lisää. Tähän mennessä tutkimukset ovat sisältäneet yhden ultraäänitutkimuksen, yhden siemennesteanalyysin ja vaimon parin kerran verikokeet.<br />
<br />
Tänään sitten taas kerran ultraäänitutkimus ja toteamus, että muutama verikoe jäi tekemättä. Onkin mielenkiintoista, jos nyt nähtiin näistä kolmesta ihmisestä se fiksuin, mikä rooli kahdella aikaisemmalla on ollut? Käytännössä kaksi ensimmäistä eivät tehneet tai sanoneet mitään edistävää, siirsivät vain asiaa byrokratian portaita ylöspäin.<br />
<br />
<h4 style="text-align: center;">
Parannusehdotuksia...</h4>
<div>
<br /></div>
<div>
Työmaailmassa jonkun aikaa olleena ymmärrän, että lähes yhtä pätevää porukkaa pitäisi olla sekä yksityisellä, että julkisella sektorilla, tältä osin molemmilla on samat edellytykset olla hyviä. Tästä eteenpäin onkin pelkkiä vaikeuksia, miksi julkinen on niin paljon hitaampi? Miksi meitä ei voitu lähettää siemennestetutkimuksiin ja verikokeisiin jo pelkän puhelun perusteella?<br />
<br />
Siemennestetutkimuksen joutui joka tapauksessa tekemään yksityisellä puolella ja maksamaan itse, verikokeet olivat nyt molemmilla puolilla samat. Miksei näitä molempia voinut lähettää tekemään ennen yhtään tapaamista - ja sieltä suoraan tälle kolmesta fiksuimmalle? Tuskin tässä voidaan pelätä väärinkäyttöjä, että joku kävisi näitä testejä tekemässä huvikseen. Nyt tuntuu siltä, että tuli käytyä turhaan useamman henkilön puheilla, venyttäen tätä liian pitkää prosessia vielä pidemmäksi.<br />
<br />
Mahdollisuuksia palveluiden parantamiseen julkisella puolella varmasti olisi, vaan onko siihen halua kun ei ole sitä rahallista porkkanaa tarjota julkisen palvelun työntekijöille, niin ei ole tarvetta mitään muuttaakaan.</div>
Epätoivoinen Bloggaajahttp://www.blogger.com/profile/11273374205518202419noreply@blogger.com1tag:blogger.com,1999:blog-3799917607794256399.post-72603079287776927182014-09-19T15:40:00.002+03:002014-12-11T11:58:21.455+02:00Luku 4 | Valoja tunnelin päässä<div style="text-align: justify;">
Se on ihmeellistä, miten sitä on vielä toistaiseksi pysynyt järjissään, ja positiivisena. Joka kuukausi on luottavaisin mielin odottamassa sitä aikaa kuusta, ollen varma onnistumisesta tällä kertaa. Monesti yrittää keksiä uusia syitä ilmenneille oireille, ja aina löytää nettikeskusteluissa perustelut, miksi tämä oire viittaisi raskauteen. Joka kuukausi tulee kuitenkin aina palattua maanpinnalle suuren pettymyksen kanssa.</div>
<div style="text-align: justify;">
<br /></div>
<h4 style="text-align: center;">
Ovulaation ja kuukautisten väliset oireet</h4>
<div style="text-align: justify;">
<br />
Juuri ovulaation jälkeen alkaa kamala arpapeli, mikä oire viittaa mihinkin. Rintojen arkuus tulee vaimolla ensimmäisenä - niihin ei ovulaation jälkeen pidä koskea juuri lainkaan. Nettikeskustelujen perusteella se on selkeä raskauden merkki, meidän tapauksessa taas keskeytynyttä raskautta edeltävänä aikana kipua ei ollut lainkaan. Alavatsakipu ja pahoinvointia taitaa vaimolla olla aina, joten huono mittari on tämäkin. Ainoaksi perustelluksi syyksi meidän kohdalla jää alaselkäkipu, joka tuli vain keskeytyneen raskauden yhteydessä.<br />
<br />
<h4 style="text-align: center;">
Kuukausittainen vuoristorata</h4>
<h4 style="text-align: center;">
</h4>
<div style="text-align: justify;">
Kuukautisten alkaessa, pari päivää tulee mietittyä, että miksi ei tälläkään kertaa, syytä ei tiedä täytyy vaan jatkaa. 1,5 - 2 viikkoa tästä eteenpäin on melko normaalia elämää, asiaa ei enää mieti, luottaa siihen, että tässä kuussa onnaa. Ovulaatio kasaa taas paineet - mitä, milloin ja missä asennossa. Aktiivisen seksiajan päätyttyä tulee taas jatkettua elämää normaalisti, kohtahan sitä ollaan jo raskaana. Samalla miettii, ovatkohan rajut yhdynnät hyvä asia mahdollisesti alkavalle raskaudelle. Päivänkin kun ovat kuukautisen myöhässä normaalista toivo kasvaa, ja seuraavana päivänä se yhtä nopeasti myös romahtaa.</div>
</div>
<div style="text-align: justify;">
<br /></div>
<h4 style="text-align: center;">
Suuri luottamus hoitojen vaikutukseen</h4>
<h4 style="text-align: center;">
</h4>
<h4 style="text-align: justify;">
</h4>
Molemmilla kerroilla kun on apua haettu, on lähdetty luottavaisin mielin asenteella "Hoidetaan tämä kuntoon!". Ensimmäisellä kerralla jäätiin vaiheeseen "kaikki hyvin", ja nyt toisella kerralla tästä "kaikki hyvin"- vaiheesta ollaan menossa nyt vihdoin 1,5 kuukauden päästä keskussairaalaan vastaanotolle. 3 kuukauden jonotusaika ei siis pitänyt paikkansa, ja hyvä niin. Luottavaista mieltä kaivelee kuitenkin jonkun verran nettikeskustelujen lukeminen. En tiedä miksi niitä pitää lukea, mutta tuntuu siltä, että ihmisten ongelmat ovat loputtomia. Pidän mahdollisena ja toivon, että vihdoin raskautuvat ihmiset päästävät vihdoin turhista forumeista, ja jatkavat onnellista elämää... Edelleen lapsettomat jäävät, ja lisää tulee koko ajan. Satunnaiset kommentit clomi- tai terolut-vauvoista piristävät. Olisiko ongelma ratkaistavissa noin helposti? On kuitenkin pelottavaa kohdata todellisuus, mitä jos se ei olekaan niin helppoa, ja ongelmat ovat paljon isompia?Epätoivoinen Bloggaajahttp://www.blogger.com/profile/11273374205518202419noreply@blogger.com0tag:blogger.com,1999:blog-3799917607794256399.post-91433676875393732272014-09-18T11:22:00.000+03:002014-12-11T11:58:14.504+02:00Luku 3 | Asiasta avautuminen<div style="text-align: justify;">
Asiasta puhuminen on erittäin vaikeaa. Harvoin tulee puhuttua muiden ihmisten kanssa omasta seksielämästä, ja lapsen tekeminen tuntuu sitäkin yksityisemmältä asialta. Olisi helpompaa puhua asiasta ihmisten kanssa, jotka ovat lähes samassa tilanteessa, saaden vertaistukea. Harvoin tälläisiä tilanteita kuitenkaan tulee, kaikkien lapsettomuuden kanssa taistelevien ollessa omissa oloissaan. Asiasta puhuminen lapsia omaavien tai raskaanaolevien pariskuntien kanssa on kuin käyttäisi hiekkapaperia kasvojen pesemiseen. Kommentit "Kyllä te vielä ehditte!", ja "Te olette vielä nuoria" kaikuvat jo tärykalvoissa.</div>
<br />
<h4 style="text-align: center;">
Kaverit?</h4>
<h4 style="text-align: center;">
</h4>
<div style="text-align: justify;">
Nuorena on erittäin vaikea löytää kavereistaan ihmistä, joka ymmärtää tilannetta. Muiden elämäntilanne on yleensä todella erilainen. Toiset viettävät vielä railakasta sinkkuelämää yhden illan juttuineen, toiset seurustelevat, mutta eivät halua lapsia pitkään aikaan. Tälläisille ihmisille avautuminen on yhtä järkevää ja helpottavaa, kuin puhuisi seinille. Olen parille miespuoliselle kaverilleni asiasta sanonut, saamatta minkäännäköistä vastakaikua, minkäännäköisestä tuesta puhumattakaan. Ja vaikea heitä on syyllistää. Meillä on aivan eri intressit. Auton vaihtamiskeskustelut ovat tästä hyvä esimerkki - toinen hehkuttaa auton suorituskykyä, kun itse miettii sitä, että mahtuisiko siihen rattaat, jos lapsi sattuu tulemaan.</div>
<div style="text-align: left;">
<br /></div>
<h4 style="text-align: center;">
Sukulaiset?</h4>
<h4 style="text-align: center;">
</h4>
<div style="text-align: justify;">
Sukulaiset ovat vielä vaikeampia tässä aiheessa kuin kaverit. Jo pari vuotta sitten alkoivat vanhemmat ja muut sukulaiset vähän vitsillä kyselemään, että milloin sitä perheenlisäystä tulee. Siihen ei kehtaa vastata, että ollaan koko ajan tekemässä, ei vaan onnistu. Vaikka ymmärrän hyvin heidän kiinnostuksensa asiaa kohtaan, on kuitenkin järjetön ajatus myöntää ongelmaa juuri heille. Lapset ovat luotuja minusta tuomaan iloa elämään, ei surua. Jos menisin nyt kertomaan äidilleni, että emme saa lasta, luulen hänen masentuvan melko suuresti. Paljon on myös mahdollista, että kertomiseni jälkeen äiti kyselisi kuukausittain menestyksen perään.</div>
<div style="text-align: justify;">
<br /></div>
<h4 style="text-align: center;">
Kenelle sitten puhua?</h4>
<div style="text-align: left;">
<br />
Miettiessäni asiaa tätä kirjoittaessani tuntuu siltä, että puhuminen asiasta pariskunnan ulkopuolella on mahdotonta. Kavereita ei kiinnosta, perhettä kiinnostaa liikaa, ulkopuolisten ihmisten kanssa puhuminen tuntuu turhalta, kun sielläkin ihmiset ovat niin eri tilanteissa. Vika voikin olla omassa päässä, kun itse ei tiedä, kenelle haluaisi avautua. Ei osaa valita, millaista vastaanottoa omille ongelmilleen haluaa saada.</div>
Epätoivoinen Bloggaajahttp://www.blogger.com/profile/11273374205518202419noreply@blogger.com2tag:blogger.com,1999:blog-3799917607794256399.post-57065873904974669362014-09-16T12:33:00.000+03:002014-12-11T11:58:07.872+02:00Luku 2 | Tutkimukset tähän asti<div style="text-align: justify;">
Tähän mennessä olemme aloittaneet kaksi polkua. Vuoden 2012 joulukuussa, nettikeskustelujen neuvomina menimme suoraan yksityiselle puolelle tutkimuksiin. Kuvittelimme, että yksityisellä puolella meidät otetaan vakavasti, vaikka olimme nuoria. Vuoden 2014 elokuussa sitten menimme julkiselle puolelle, kun ongelmaan ei ollut tullut vieläkään ratkaisua, yhtä erittäin aikaista keskenmenoa lukuunottamatta.</div>
<div style="text-align: justify;">
<br /></div>
<div style="text-align: center;">
<h4>
Parempaa palvelua rahalla?</h4>
</div>
<div style="text-align: center;">
<br /></div>
<div style="text-align: justify;">
Nettikeskusteluja lukeneina ymmärsimme, että kunnallisella puolella ei nuoria lasta haluavia oteta vakavasti. Suomen kaiken julkishallinnon ollessa tuttua, on tämä selvää, jonoja on ilman nuoriakin. Otimme yhteyttä yksityiseen toimijaan, mikä johti muutamaan tutkimukseen melko nopealla aikataululla, tukien ymmärrystä siitä, että yksityiselle kannattaa mennä.</div>
<div style="text-align: justify;">
<br /></div>
<div style="text-align: justify;">
Ensimmäinen tapaaminen lääkärin kanssa, siemennesteanalyysi, vaimon verikokeet ja ultraäänitutkimus, munatorvien aukiolotutkimus, ovulaationaikainen ultraäänitutkimus - tämä kaikki vei vain 2-3 viikkoa. Sen lisäksi se vei noin 600-700 €. Tulos oli seuraava - meillä on kaikki hyvin, pitää vaan jatkaa yrittämistä. Lääkäri mainitsi samassa myös, että monesti raskautuu heti tutkimusten jälkeen kun saa tietää, ettei vikaa ole ja stressi häviää. En sitten tiedä, hävisikö stressi vai lisääntyikö, kun sai tietää, että ratkaisua ongelmaan ei ole.</div>
<div style="text-align: justify;">
<br /></div>
<div style="text-align: center;">
<h4>
Huonoa palvelua julkisella puolella?</h4>
</div>
<div style="text-align: justify;">
<br /></div>
<div style="text-align: justify;">
Alkukankeus kunnan puhelinvaihteessa muuttui äkkiä erittäin positiiviseksi kokemukseksi ensimmäisellä hoitajan vastaanotolla. Erittäin mukava nainen puhui asioista suoraan ja paljon, ja kertoi etenemissuunnat. Jo viikon sisään saatiin tehtyä sekä siemennesteanalyysi, että vaimon verikokeet, ja jäätiin odottamaan tuloksia. Tulosten saapuessa sovittiin lääkäriaika 2 viikon päähän.</div>
<div style="text-align: justify;">
<br /></div>
<div style="text-align: justify;">
Lääkärin vastaanotto oli taas paluu kunnallisen puolen ihmeelliseen maailmaan. Lääkärinä oli ulkomaalais-taustainen nainen, joka puhui melko huonoa suomea. Kun kyseessä on näin arka aihe, olisi mukavaa saada kaikki mahdollinen tieto mahdollisimman selkeästi, tässä tapauksessa kumpikaan pointti ei tuntunut toteutuvan.</div>
<div style="text-align: justify;">
<br /></div>
<div style="text-align: justify;">
Lääkärinajan osuessa ovulaatio-aikaan, ultrassa todettiin myös se, että ovulaatio on aivan normaali, eikä siellä muutenkaan näkynyt ongelmia. Lopputulos taas sama, kaikki hyvin. Tällä kertaa tosin saatiin lähete keskussairaalaan, lisätutkimuksiin noin 2-3 kuukauden päästä, jotka toivottavasti kertovat jotain uutta. Tullessamme tähän samaan tilanteeseen kuin yksityisen jälkeen, aikaa on mennyt noin 1,5 kuukautta ja 120 € rahaa.</div>
Epätoivoinen Bloggaajahttp://www.blogger.com/profile/11273374205518202419noreply@blogger.com2tag:blogger.com,1999:blog-3799917607794256399.post-2506226559556570892014-09-15T16:38:00.003+03:002014-12-11T11:58:00.670+02:00Luku 1 | Miksi kirjoitan?<div style="text-align: justify;">
Lapsettomuus on ongelma, jota kukaan ei odota. Ongelma, jonka ei usko tulevan kohdalleen. Lapsettomuus ei ole ongelma, josta puhutaan. Kolme suurinta syytä tälle ovat mielestäni häpeä; toivo siitä, että kyllä ensi kuussa onnistaa; sekä se, että miehet eivät vaan voi puhua vakavasti lisääntymisestä, <strike>paneminen</strike> on se tyypillisempi aihe.</div>
<div style="text-align: justify;">
<br /></div>
<div style="text-align: justify;">
<a href="http://www.mtv.fi/lifestyle/ohjelmat/iholla/ajankohtaista/artikkeli/iholla-yrjanan-suuri-suru-nain-lapsettomuus-vaikuttaa-arkeen/4296354" target="_blank">Iholla-X-factor-Yrjänä</a> toimi sytykkeenä tämän blogin aloittamiselle. Mies joka näyttää pinnalta vahvalta, avautuu koko Suomelle siitä, miten miestäkin voi lapsettomuus satuttaa.</div>
<h4 style="text-align: justify;">
</h4>
<h4 style="text-align: center;">
Hetkittäinen vauvakuume?</h4>
<div style="text-align: justify;">
<br /></div>
<div style="text-align: justify;">
Olen tullut hyvin toimeen lasten kanssa koko ikäni, aloittaen serkkuni syntymästä ollessani 10-vuotias. Vaipan vaihto, lapsen ruokkiminen tai hänelle seuran pitäminen on aina ollut minusta mukavaa tai vähintään itsestäänselvää. Siitä lähtien kuin teininä kasvoi mielenkiinto tyttöihin, oli aina jollakin asteikolla mielessä perheen perustaminen. Tarkoitus ei ollut ryhtyä teini-isäksi, vaan rakentaa parisuhde, joka aikuisiällä johtaisi perheeseen. Koko tämän ajan, muut ikäiseni miehenalut hehkuttivat yhden illan juttuja viimeviikkoisia valloituksia. Sama homma jatkuu edelleen, perheen perustaminen on monelle vielä erittäin kaukainen ajatus.</div>
<h4 style="text-align: justify;">
<i> </i></h4>
<h4 style="text-align: center;">
<i> "Kyllä te vielä ehditte!"</i></h4>
<div style="text-align: justify;">
<br /></div>
<div style="text-align: justify;">
Yrittämistä meillä on tällä hetkellä takana noin 2 vuotta ja 8 kuukautta, onko minulla sitten syytä valittaa aiheesta, kun olen vielä näin "nuori"? Ihmisiltä kuulee usein, että <i>"Kyllä te vielä ehditte!"</i>. Mikä määrittelee ehtimisen, ja mitä me vielä ehdimme? Suomalaisessa yhteiskunnassa normaalia on, että lapsi saadaan 35-40 vuotiaana, ja jos oma lapsi on yhtä ripeä perheen perustamisessa, saattaa lapsenlapsi ehtiä nähdä isovanhempansa, tai sitten ei ehdi. Itse haluaisin olla aktiivinen isä, ja vielä melko aktiivinen isoisäkin, enkä kasvattaa lastani kaljamahani kanssa 20 vuoden päästä, ja nähdä lapsenlastani vain vanhainkodissa.</div>
Epätoivoinen Bloggaajahttp://www.blogger.com/profile/11273374205518202419noreply@blogger.com3