15. syyskuuta 2014

Luku 1 | Miksi kirjoitan?

Lapsettomuus on ongelma, jota kukaan ei odota. Ongelma, jonka ei usko tulevan kohdalleen. Lapsettomuus ei ole ongelma, josta puhutaan. Kolme suurinta syytä tälle ovat mielestäni häpeä; toivo siitä, että kyllä ensi kuussa onnistaa; sekä se, että miehet eivät vaan voi puhua vakavasti lisääntymisestä, paneminen on se tyypillisempi aihe.

Iholla-X-factor-Yrjänä toimi sytykkeenä tämän blogin aloittamiselle. Mies joka näyttää pinnalta vahvalta, avautuu koko Suomelle siitä, miten miestäkin voi lapsettomuus satuttaa.

 

Hetkittäinen vauvakuume?


Olen tullut hyvin toimeen lasten kanssa koko ikäni, aloittaen serkkuni syntymästä ollessani 10-vuotias. Vaipan vaihto, lapsen ruokkiminen tai hänelle seuran pitäminen on aina ollut minusta mukavaa tai vähintään itsestäänselvää. Siitä lähtien kuin teininä kasvoi mielenkiinto tyttöihin, oli aina jollakin asteikolla mielessä perheen perustaminen. Tarkoitus ei ollut ryhtyä teini-isäksi, vaan rakentaa parisuhde, joka aikuisiällä johtaisi perheeseen. Koko tämän ajan, muut ikäiseni miehenalut hehkuttivat yhden illan juttuja viimeviikkoisia valloituksia. Sama homma jatkuu edelleen, perheen perustaminen on monelle vielä erittäin kaukainen ajatus.

 

 "Kyllä te vielä ehditte!"


Yrittämistä meillä on tällä hetkellä takana noin 2 vuotta ja 8 kuukautta, onko minulla sitten syytä valittaa aiheesta, kun olen vielä näin "nuori"? Ihmisiltä kuulee usein, että "Kyllä te vielä ehditte!". Mikä määrittelee ehtimisen, ja mitä me vielä ehdimme? Suomalaisessa yhteiskunnassa normaalia on, että lapsi saadaan 35-40 vuotiaana, ja jos oma lapsi on yhtä ripeä perheen perustamisessa, saattaa lapsenlapsi ehtiä nähdä isovanhempansa, tai sitten ei ehdi. Itse haluaisin olla aktiivinen isä, ja vielä melko aktiivinen isoisäkin, enkä kasvattaa lastani kaljamahani kanssa 20 vuoden päästä, ja nähdä lapsenlastani vain vanhainkodissa.

3 kommenttia:

  1. Moroo. Sain vinkin blogistasi oman, varsin tuoreen blogini kommentin kautta. Vertaistueksesi ilmoittautuu kolmekymppinen, kaksi ja puoli vuotta lapsettomuudesta (toistaiseksi) ilman syytä kärsivä mies. Lisätietoja blogistani lapsetoff.blogspot.fi

    Yritän naputella kirjoituksistasi jo heränneitä ajatuksia joulun pyhien jälkeen. Yritetään molemmat selvitä joulusta kunnialla ja mahdollisimman vähin synkin ajatuksin, vaikkei se aina helppoa olekaan. Vaikka työelämä onkin ollut itselleni toisinaan eräänlainen pakopaikka ajatukset muualle vievän kiireen myötä, on myös reilun kahden viikon joululoma vanhempien lihapatojen ääressä myös erittäin tervetullut breikki kiireen ja lapsettomuuden keskelle.

    Jouluja ja ennen kaikkea valoisampaa vuotta 2015! :)

    VastaaPoista
  2. Touché. Olin itse 27, kun aloitimme lapsen yrittämisen. Kun raskautta ei alkanutkaan kuulua ja kun vihdoin sain asiasta vanhemmilleni kerrottua, oli ensimmäinen (luonnollinen) kommentti tuo samainen "Kyllä te vielä ehditte!". No niin ehditään, mutta kun tässä ei nyt ole siitä kyse. Olen itse yrittänyt kääntää tämän kuitenkin positiiviseksi: vaikka suoralta näyttäneeseen matkaan onkin tullut mutkia, on meillä hyvin aikaa niitä suoristaa. Samalla yritän muistutella itselleni tilanteen vaikeuden toiselle osapuolelle: mitä muuta lapsettomuudesta kärsivälle nuorelle osaa lohdutukseksi sanoa?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei LapsetOff!

      Pahoittelen, etten vastannut ennen joulua, oli tarkoitus vähän pitää lepoa tästä asiasta joulun ajan. On tosiaan minunkin puolestani lohdullista löytää ihmisiä, jotka taistelevat samoissa ongelmissa, edes melkein samassa tilanteessa.

      Omat vanhempani ovat taustaltaan ulkomaalaisia, ja lapsen synnyttäminen ajoissa on enemmän kuin suotavaa. En ole tätä ongelmaa heille tuonut julki, koska luultavasti siitä seuraisi vain huolestuneisuutta.

      Ehtiminen on juuri sellainen asia, jota kukaan ei voi määritellä toisen puolesta. Jos haluat lapsen nyt, haluat sen nyt - jos haluat omistusasunnon nyt, luultavasti ostat sen heti - lapsen kohdalla se ei ole yhtä helppoa kuin asuntolainan hankkiminen.

      Kyllä sitä yrittää tietysti itselleen selittää, että mitä pidemmälle tämä menee, sitä vakaampi on meidän parisuhde, ja muut elämäntilanteeseen vaikuttavat asiat ovat luultavasti paremmin. Lapsen hankkimiseen kukaan ei mielestäni ole ikinä täysin valmis, eikä elämäntilanteessa ikinä päästä siihen tilanteeseen, että nyt on kaikki.

      Poista