18. marraskuuta 2014

Luku 5 | Pitkä byrokraattinen tunneli

Kolmen vuoden raja lähestyy uhkaavasti, ja vaikka asia on edellisen puolen vuoden aikana edennyt , tulosta ei ole, eikä enää kuukausittaista toivoa. On menty siihen, että odotetaan miten lääkäri ehdottaa asian ratkaisemista.

Epäbyrokraattinen yksityinen klinikka


Kuten jo aikaisemmin olin kertonut, olemme käyneet nyt tutkimuksissa sekä yksityisellä, että julkisella puolella, juuri tässä järjestyksessä. Yksityisen puolen suurin ongelma oli palveluiden hinta. Tämän lisäksi kohdallemme osunut lääkäri aliarvoi ongelmamme ikämme perusteella. Yksityisen klinikan asiakaskuntana on varakasta aikuisväestöä, jotka tekevät kalliita hoitoja. Heidän rinnallaan vuodessa yli 200000 € ansaitsevaa lääkäriä mahdollisesti häiritsi köyhien nuorten turhat ajanvaraukset ja kysymykset, kun ei kuitenkaan oltaisi käytetty sillä hetkellä tuhansia euroja hoitoihin, vai oltaisiinko? No ei oltaisi, mutta nuorten murheiden aliarvoiminen tässä asiassa ottaa päähän.

Vahvoja puolia yksityisellä on tietysti nopeasti tutkimuksiin ja hoitoihin pääsy, sekä tämän onnistuminen ilman välivaiheita - neuvolaa ja alueellista keskussairaalaa - hoitajaa ja lääkäriä -  heti lääkärin puheille, vain lompakkosi itkee.

Byrokratian hyvä esimerkki


Joutuessamme maksamaan veroja tässä valtiossa käytämme eri vaiheissa elämäämme näitä maksamiamme veroja eri tavoin. Terveydenhoito on kuitenkin asia, johon joudumme turvautumaan koko elämän ajan ja sen toivoisi toimivan ensisijaisen hyvin. Jokainen on varmaan ensiavussa jollain asialla käynyt ja havainnut palveluiden toimivuuden, tai sitten toimimattomuuden. Lapsettomuuden hoitoa ei voi verrata auto-onnettomuuden jälkeiseen ensiapuun, mutta molemmissa on havaittavissa tätä hoitoalan tehottomuutta.

Elokuussa 2014 kävimme perheneuvolan hoitajan puheilla, syyskuusssa perheneuvolan lääkärin puheilla ja nyt marraskuun puolessa välissä kävimme keskussairaalan lääkärin luona. Ensimmäisen kuukauden aikana saimme tietää sen, että meissä on kaikki hyvin, pitää tutkia lisää. Tähän mennessä tutkimukset ovat sisältäneet yhden ultraäänitutkimuksen, yhden siemennesteanalyysin ja vaimon parin kerran verikokeet.

Tänään sitten taas kerran ultraäänitutkimus ja toteamus, että muutama verikoe jäi tekemättä. Onkin mielenkiintoista, jos nyt nähtiin näistä kolmesta ihmisestä se fiksuin, mikä rooli kahdella aikaisemmalla on ollut? Käytännössä kaksi ensimmäistä eivät tehneet tai sanoneet mitään edistävää, siirsivät vain asiaa byrokratian portaita ylöspäin.

Parannusehdotuksia...


Työmaailmassa jonkun aikaa olleena ymmärrän, että lähes yhtä pätevää porukkaa pitäisi olla sekä yksityisellä, että julkisella sektorilla, tältä osin molemmilla on samat edellytykset olla hyviä. Tästä eteenpäin onkin pelkkiä vaikeuksia, miksi julkinen on niin paljon hitaampi? Miksi meitä ei voitu lähettää siemennestetutkimuksiin ja verikokeisiin jo pelkän puhelun perusteella?

Siemennestetutkimuksen joutui joka tapauksessa tekemään yksityisellä puolella ja maksamaan itse, verikokeet olivat nyt molemmilla puolilla samat. Miksei näitä molempia voinut lähettää tekemään ennen yhtään tapaamista - ja sieltä suoraan tälle kolmesta fiksuimmalle? Tuskin tässä voidaan pelätä väärinkäyttöjä, että joku kävisi näitä testejä tekemässä huvikseen. Nyt tuntuu siltä, että tuli käytyä turhaan useamman henkilön puheilla, venyttäen tätä liian pitkää prosessia vielä pidemmäksi.

Mahdollisuuksia palveluiden parantamiseen julkisella puolella varmasti olisi, vaan onko siihen halua kun ei ole sitä rahallista porkkanaa tarjota julkisen palvelun työntekijöille, niin ei ole tarvetta mitään muuttaakaan.

1 kommentti:

  1. Meillä aikataulu oli juurikin tuo sama ja päiviteltiin näitä samoja asioita kanssa. Aivan uskomatonta rahan (valtion) ja ajan tuhlausta. Lisäksi vielä se oma henkinen panostus jokaiseen käyntiin. Lisäksi kun joka ikinen kerta kysyttiin täysin samat kysymykset, onneksi sitten eteemme sattui keskussairaalalla erittäin napakka lääkäri joka oli myös suora puheissaan...tosin tällä hetkellä lääkärimme on lomalla ja hänen sijaisensa sairaslomalla. Odotamme siis pari ylimääräistä kuukautta sitä että lääkäri kirjoittaa virallisesti lähetteen Helsinkiin.

    VastaaPoista